Ylläksen alueella oli sotien jälkeen 1920-luvulta alkaen monta suurta puusavottaa. Metsähallitus aloitti 50/60-luvun vaihteessa uuden hakkuusavotan Luosun kylän tuntumassa ja pystytti sitä palvelemaan hirsikämpän saunoineen ja varastoineen kauniille männikköiselle rantapenkereelle. Punahirsinen päärakennus ja rantasauna olivat ns. siirtokämppiä, jotka siirrettiin savotasta toiseen. Luosuun tullessa rakennukset siirtyivät jo kolmanteen sijaintiinsa, ja niitä myös muokattiin tarpeen mukaan tonttiin paremmin sopiviksi esimerkiksi ovien paikkoja muuttamalla.

Ison tuvan eli ns tylsän pään aiemmin toimineen pääoven aukko tumpattiin tukkoon melkoisen ronskilla tyylillä, mikä ei juurikaan miellyttänyt vastaavan mestarin vaatimuksia. Hän tokaisikin siitä tulleen vain ”rönölän” ja niin paikkaa alettiinkin kutsua Rönöläksi. Vanha ”rönöläinen” ovenpaikka on edelleen ihasteltavana rujoudessaan. Myös joitakin alkuperäisiä kalusteita on säilynyt tähän päivään asti.

Isoa tupaa kutsuttiin savottakulttuurissa tylsäksi pääksi. Rönölän kämpässä asusti kerrallaan jopa 30 metsätyömiestä. Kämpän toisessa päässä asusti savotan esimies, jonka tupa oli terävä pää. Tylsästä ja terävästä päästä oli molemmissa omat erilliset sisäänkäynnit. Tylsän pään vieressä oli myös kuivaustila työtamineiden sekä hevosten varusteiden kuivatteluun. Miesten tupien välissä majoittui emäntä tai kaksikin pienessä ikkunallisessa huoneessaan, josta oli ovi keittiöön ja keittiöstä verannan kautta ulos. Eri tilojen välillä ei ollut ovia. Keittiö oli emäntien valtakunta, mistä he tarjoilivat ruuat miesten tupiin pienten seinäluukkujen, elämänluukkujen, kautta. Tämän päivän muotissaan vanhoja väliseiniä on purettu, mutta alkuperäiset elämänluukut ja pönttöuunit ovat edelleen paikallaan toimittaen tärkeää tehtäväänsä.

Jos Rönölän seinähirret osaisivat puhua, olisi niillä ainakin tuhat ja yksi tarinaa kerrottavaksi jälkipolville savottajätkien ajoista ja elämästä ja noiden huimien metsämiesten seikkailuista. Metsätyömiesten kesken järjestystä ja rauhaa säädettiin kämppälailla, josta on otteita luettavissa tuvan seinätaulussa.

Metsätöissä kävi suuri muutos, kun työkoneet korvasit ihmisvoimat. Luosujärven ympäröivät metsät olivat muutamassa vuodessa hakattu. Savottakartano jäi kylmilleen ja ränsistymään reilun vuosikymmenen ajaksi. Siinä kävi vain satunnaisesti leirikoululaisia ja partiolaisryhmiä. 1970-luvulla kuitenkin tapahtui edistystä Luosun kylän yhdistämisessä muuhun maailmaan. Vuoden 1975 aikana rakennettiin linjat sähköverkkoon. Muutama vuosi sen jälkeen valmistui nykyinen Luosuntie.

Suomen sotien veteraanien ansiota on, että Rönölän tarina ei loppunutkaan unohdettuna, vanhana ränsistyneenä kämppänä. Pohjois-Savon sotaveteraanipiirin innokkaat konkarit korjasivat ja remontoivat Metsähallitukselta vuokraamansa huonokuntoiset rakennukset, ja Rönölä palveli heidän hiihtolomiensa majapaikkana parin vuosikymmenen ajan. 70-luvun puolivälissä kylälle oli vihdoin saatu tieyhteys.

Kuopion ja sen lähialueen veteraanit matkasivat isolla bussilla Luosun kohteeseensa. He olivat rakentaneet lisämajoitustilojakin lämpöeristämällä varastorakennuksesta osan yöpymiskäyttöön. Bussilastillinen eli 50 henkeä tuli näin saatua matkaan mukaan. Veteraanien hiihtoretkillä oli myös emännillä keittiössä kuumat puuhat kymmenien innokkaiden kuntoilijoiden ruokailujen järjestämisessä.

Metsähallitus luopui kiinteistöstä 2000-luvun alussa ja myi sen yksityiselle safari- ja ohjelmapalveluyritykselle sen oman ohjelmien tarpeisiin. Noina vuosina Rönölä toivotti tervetulleeksi ja valloitti aidolla tunnelmallaan tuhansia ja tuhansia vierailijoita ympäri maapallon. Tuossa vaiheessa myös joulupukki ahkeroi joulun aikoina näillä kulmin.